Siirry pääsisältöön

Kuulumisia #4

Lokakuussa on tapahtunut kaikkea ihmeellistä ja kamalaa että meille on sattunut ilkivaltaa sunnuntai ehtoolla (5.10.2014). Meidän huusi oli kaadettu kyljellään maahan kun tulin ulos hakemaan työhousuni narusta ja näin että huusi on kyljellään…

Kirjoitin Facebookiin aivan tyylikkäästi...
 Kun vein housuni sisälle niin tulin ulos uudestaan ja katselin sitä kummissani ja otin kuvan…
Pahan tekijöistä tiedämme nimet ja muitakin ongelmia ne on aiheuttaneet ihmisille mutta en haluaisi mainita mitään!

Lauantaina oli karaoke ilta 4 päivänä ja sain paljon keskustelua pöydän äärellä monen ihmisten kanssa. Tutustuin ensiksi biseksuaaliseen naiseen, josta keskusteltiin kaikkea eli miehistä mutta tietysti kun oli Skypessä keskustelin eksän kanssa kun hänellä on ongelmia tyttöystävän kanssa.  Se on todella jännää kun keskustelee  tuntemattomien kanssa mutta tietysti kehuu vartaloani ja jotain minussa on jotain mutta se on vaikea sanoa mikä? Olen kuullut siitä että moni ihminen ei pysty sanomaan ääneen kun minussa on jotain mutta sitä en voi tietää…

Ei kukaan pysty keskustelemaan minun kanssa mitään.  Olen aika hiljainen ja välillä häiritsee tai kiusallinen olo voi tulla kun monella on kumppani. Se on vaikeaa olla sinkku kumppaneitten joukossa ja olen lopettanut kumppanin etsinnän kokonaan kun se on vaikeaa kun etsii mutta se ei mene elokuvan käsikirjoituksen mukaan!:D   Olen tottunut olemaan hiljaa ja yksin oloa miesten ja naisten seurassa. Mutta töissä tulee puhuttua aika paljon muiten kanssa ja luulen kovasti että ihminen voi muuttua sosiaaliseksi.

Minulta on iskenyt paniikki ja pelkoa siitä että en pysty pyytämään ketään mukaan esimerkiksi salille. Olen viisastunut siitä että kun meet pyytämään jonkun mukaan urheilemaan niin ei hän tule minun mukaani. Mutta suurin päätös on että älä mee pyytämään!

Hyvää ihanaa jatkoa!
- Beautiful




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uudenvuoden tinan valaminen

  Perinteinen suomalainen tapa ja ennustukset tulevalle vuodelle. Mikä on uudenvuoden tinan valaminen? Uudenvuoden tinan valaminen on vanha suomalainen perinne, jota on harjoitettu jo vuosisatojen ajan vuoden vaihtuessa. Tämä ennustusrituaali kuuluu monien suomalaisten uudenvuoden juhlintaan, ja sen tarkoituksena on kurkistaa tulevan vuoden tapahtumiin. Sanonta "T ina kertoo tulevan, mutta elämä tekee mitä tahtoo " kuvastaa hyvin perinteen luonnetta – ennustukset otetaan leikkimielisesti, mutta niillä on paikkansa juhlatunnelmassa. Mistä tinakenkiä löytyy?  Useimmat suuret marketit, tavaratalot ja askarteluliikkeet myyvät tinakenkiä erityisesti joulukuussa, kun ihmiset valmistautuvat uudenvuoden tinanvalantaan. Kannattaa tarkistaa paikallisen kaupan valikoima tai kysyä myyjältä, sillä joskus ne voivat loppua varastosta nopeasti. Jos ei ole tinakauhaa niin niitäkin myydään edullisesti aika paljon ja ostaa niin paljon hätävaraksi. Tinakengissä on selkeät ohjeet! Kuinka tina...

Sinkkuelämää 2026 osa 57

  Miten rohkaistua kutsumaan naista treffeille? Selkeä ja käytännöllinen lista miehille Askel askeleelta: Näin rohkaistut pyytämään naista ulos: Tunnista omat tunteesi ja hyväksy jännitys. On täysin luonnollista jännittää, kun harkitsee kutsua kiinnostavaa naista treffeille. Hyväksy jännitys osaksi prosessia – se kertoo, että asia on sinulle tärkeä. Valmistaudu henkisesti. Muista lähestyä naista rauhallisesti ja kunnioittavasti. Vältä hyökkäävää tai painostavaa käytöstä – suomalaiset naiset aistivat helposti, jos tilanne tuntuu epämukavalta tai uhkaavalta tai ahdistavalta. Anna tilaa keskustelulle ja kunnioita toisen rajoja, sillä turvallisuuden tunne on ensiarvoisen tärkeää. Mieti etukäteen, miksi haluat pyytää juuri tätä naista treffeille ja mitä toivot tapaamiselta. Selkeä tavoite helpottaa keskustelua ja lisää itsevarmuutta. Harjoittele pyytämistä. Voit harjoitella pyytämistä peilin edessä tai vaikka ystävän kanssa. Harjoitus tekee mestarin – näin sanat eivät takerru kurk...

Sinkkuelämää 2025 osa 54

 Yleistä kommenttia ja asiaa, joista sinkut ei pidä kuulla! istockphoto.com Jokainen sinkut kokevat itsensä kiusallisena, kun kuulee jonkun tutun lauseen tai kommentit. Sinkut elää omaa elämään ja jokainen viihtyy yksin. Jokainen sinkku kuullee aina kyllästyneen asti. On näitäkin sinkkuja, jotka ahdistavat kaikesta uteliaita ihmisistä, jotka painostavat kyselyillä ja ärsyttävällä kommentilla. Kaikilla on oikeus pitää henkilökohtaisena asialla ja tietää missä menee tietynlainen rajat. Jokainen parisuudessa olevat saattavat ihmetellä sinkkuja ja ovat liian vaarallisen uteliaita kaikesta kysellä ihmeellisellä kyselyillä tai kommentilla. Tietysti mielipahaa kyselläkin, jotka eivät ajattele omaa itseään " ovat olleet joskus aikoinaan sinkku ennen parissuhdetta ". Ehkä hyvä syy opetella pelistä, mikä on ystävällisin ja järkevin kysellä sinkulta.   Kumppanin löytää, kun lakkaa etsimästä. Mitä jos et vain päästä ketään lähellesi? Tai annat vääriä signaaleja? Sinun pitää kokeilla nett...