Siirry pääsisältöön

13. Luukku

Lucianpäivä



Jokainen pitäisi muistaa tämän tarinan ja legendan. Tämän legendan tarina on verinen ja ikävä.

Lucia tuo valoa ja iloa vuoden pimeimpään aikaan, mutta perinteen taustalla olevassa tarinassaon synkkiä sävyjä. Lucian päivää vietetään 13.12. Pyhän Lucian muistoksi.

Lucian legendaon peräisin Sisiliasta Italiastaan. Hän eli 200-luvulla ja oli kristitty, vaikka kristinusko oli Rooman valtakunnassa kielletty. Johtui siitä hänen äitinsä sairastui punatautiin, josta selviytymismahdollisuudet olivat pienet mutta neljä vuoden sairauden jälkeen äidin voimat heikensi.
Lucia sain äitinsä kanssa mennä Cataniaan Pyhäin Agathan haudalle rukoilemaan. Ihme kumminkin tapahtui ja hänen äitinsä parantui, Lucia päätti kääntyä kristinuskoon ja vannoi pysyvänsä neitsyenä Pyhä Agathan tavoin.

Perheen palvelija kertoi Lucian sulhaselle, että Lucia oli jakanut myötäjäiset köyhille ja hän ei minisikää naimisiin tämän kanssa, vaan on kääntynyt kristinuskoon ja menee naimisiin jonkun varakkaan jalosukuisen herran kanssa. Lucian sulhanen oli mustasukkainen ja harhaan johdettu ilmiantoi viranomaisille. Lucia joutui oikeuden eteen ja lopulta toimittiin vietäväksi bordelliin raiskattavaksi. 

Pyhä henki kuitenkin täytti Lucian, ja hän muuttui niin painavaksi, että häntä ei pystytty miesvoimilla siirtämään ja eikä vetohärkiäkin, Lucian pysi järkähtämättä paikoillaan. Jossain hänen kertomuksen mukaan päätettiin polttaa muttei tuli ei kuitenkaan pystynyt vahingoittamaan Pyhän Hengen  täyträmää Luciaa. Mutta loppujen lopuksi hänet surmattiin miekalla teloittamalla.

Lucia-neidon pukuun kuuluvan punainen vyönauha sanotaan symboloi Lucian martyyrikuolemaa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uudenvuoden tinan valaminen

  Perinteinen suomalainen tapa ja ennustukset tulevalle vuodelle. Mikä on uudenvuoden tinan valaminen? Uudenvuoden tinan valaminen on vanha suomalainen perinne, jota on harjoitettu jo vuosisatojen ajan vuoden vaihtuessa. Tämä ennustusrituaali kuuluu monien suomalaisten uudenvuoden juhlintaan, ja sen tarkoituksena on kurkistaa tulevan vuoden tapahtumiin. Sanonta "T ina kertoo tulevan, mutta elämä tekee mitä tahtoo " kuvastaa hyvin perinteen luonnetta – ennustukset otetaan leikkimielisesti, mutta niillä on paikkansa juhlatunnelmassa. Mistä tinakenkiä löytyy?  Useimmat suuret marketit, tavaratalot ja askarteluliikkeet myyvät tinakenkiä erityisesti joulukuussa, kun ihmiset valmistautuvat uudenvuoden tinanvalantaan. Kannattaa tarkistaa paikallisen kaupan valikoima tai kysyä myyjältä, sillä joskus ne voivat loppua varastosta nopeasti. Jos ei ole tinakauhaa niin niitäkin myydään edullisesti aika paljon ja ostaa niin paljon hätävaraksi. Tinakengissä on selkeät ohjeet! Kuinka tina...

Sinkkuelämää 2026 osa 57

  Miten rohkaistua kutsumaan naista treffeille? Selkeä ja käytännöllinen lista miehille Askel askeleelta: Näin rohkaistut pyytämään naista ulos: Tunnista omat tunteesi ja hyväksy jännitys. On täysin luonnollista jännittää, kun harkitsee kutsua kiinnostavaa naista treffeille. Hyväksy jännitys osaksi prosessia – se kertoo, että asia on sinulle tärkeä. Valmistaudu henkisesti. Muista lähestyä naista rauhallisesti ja kunnioittavasti. Vältä hyökkäävää tai painostavaa käytöstä – suomalaiset naiset aistivat helposti, jos tilanne tuntuu epämukavalta tai uhkaavalta tai ahdistavalta. Anna tilaa keskustelulle ja kunnioita toisen rajoja, sillä turvallisuuden tunne on ensiarvoisen tärkeää. Mieti etukäteen, miksi haluat pyytää juuri tätä naista treffeille ja mitä toivot tapaamiselta. Selkeä tavoite helpottaa keskustelua ja lisää itsevarmuutta. Harjoittele pyytämistä. Voit harjoitella pyytämistä peilin edessä tai vaikka ystävän kanssa. Harjoitus tekee mestarin – näin sanat eivät takerru kurk...

Sinkkuelämää 2025 osa 54

 Yleistä kommenttia ja asiaa, joista sinkut ei pidä kuulla! istockphoto.com Jokainen sinkut kokevat itsensä kiusallisena, kun kuulee jonkun tutun lauseen tai kommentit. Sinkut elää omaa elämään ja jokainen viihtyy yksin. Jokainen sinkku kuullee aina kyllästyneen asti. On näitäkin sinkkuja, jotka ahdistavat kaikesta uteliaita ihmisistä, jotka painostavat kyselyillä ja ärsyttävällä kommentilla. Kaikilla on oikeus pitää henkilökohtaisena asialla ja tietää missä menee tietynlainen rajat. Jokainen parisuudessa olevat saattavat ihmetellä sinkkuja ja ovat liian vaarallisen uteliaita kaikesta kysellä ihmeellisellä kyselyillä tai kommentilla. Tietysti mielipahaa kyselläkin, jotka eivät ajattele omaa itseään " ovat olleet joskus aikoinaan sinkku ennen parissuhdetta ". Ehkä hyvä syy opetella pelistä, mikä on ystävällisin ja järkevin kysellä sinkulta.   Kumppanin löytää, kun lakkaa etsimästä. Mitä jos et vain päästä ketään lähellesi? Tai annat vääriä signaaleja? Sinun pitää kokeilla nett...