Siirry pääsisältöön

Luukku 20

Joulusiivous
Joulusiivous – 17 vinkkiä | Kotivinkki
Kotivinkki.fi

Joulusiivous on monelle ihmisille  tuttua puuhaa joka perheessä. Joillakin on juhlaan varten kotia siivotaan perusteellisemmin.
Joulusiivous on käytännössä vuoden viimeinen suursiivous, jolloin voit hyödyntää omaa tuttua ja turvallista suursiivous- ohjelmaasi - tai voit testata esimerkiksi uusia siivoukseen ja kodinhoitoon liittyviä tapoja ja menetelmiä.

Koska joulusiivous on eräänlainen kausisiivous tulisi koko asunto käydä perusteellisesti läpi jo ennen siivouksen aloittamista eli tarkistaa löytyykö nurkista vielä kesä-syyskaudelle kuuluvia tekstiilejä ja tavaroita. Kyseiset vaatteet ja esineet on hyvä laittaa kausisäilytykseen ennen varsinaisen siivouksen aloittamista. Näin muut kotityöt eivät häiritse tai keskeytä siivouksen suorittamista.


Näin selviät joulusiivouksesta hieman helpommalla:

Ohessa lyhyt lista, jota voit hyödyntää oman joulusiivouksesi suunnittelussa.

- Selvitä ketä kaikkia perheestä osallistuu joulusiivoukseen. Onko lapset hyvä ottaa mukaan siivoukseen, vai onko heidät ikänsä puolesta parempi viedä esim. isovanhempien luokse hoitoon siivouksen ajaksi.
- Mieti onko joulusiivousta pakko tehdä juuri joulun pyhiksi, vai voidaanko asunto siistiä jo aikaisemmin.
- Onko omien hermojen kannalta parempi siivota asunto huone/tila kerrallaan, eli jakaa suursiivous pieniin osiin – vai hoitaa koko asia kerralla pois päiväjärjestyksestä.
- Jos asunnon yleissiisteys on hyvällä mallilla, voidaanko joulusiivous keskittää vai oleskelutiloihin, vierashuoneisiin ja vaikka pesutiloihin.

- Ovatko siivousvälineet siinä kunnossa, että siivouksen lopputulos edes vastaa odotuksia.
Hyvä suunnittelun avulla myös joulusiivous saadaan sujumaan nopeasti ja ilman suurempaa murheita.  Heti aluksi on hyvä syy muistaa, että mikäli joulusiivous "tai muu kausisiivous" alkaa ajallisesti tuntua haastavalta, voit hyvinkin jakaa työ useammalle päivälle. Näin toimimalla koko asuntoa ei tarvitse siivota yhtenä päivänä tai yhtenä viikonloppuna.

Joulusiivous, samoin kun muutkin suursiivoukset on aina hyvä aloittaa pyyhkimällä pölyt huonekaluista ja muilta pinnoilta. Pölyt on hyvä pyyhkiä ns. ylhäältä alas –tekniikalla, eli ensin kaappien ja hyllyjen päältä. Tämän jälkeen puhdistettava tila voidaan vielä imuroida puhtaaksi irtoroskista. Näin minimoidaan huoneeseen jäävän irtopölyn määrä – samalla myös itse siivoustyö nopeutuu, kun esimerkiksi pihalle kannettavista matoista ei karise roskia jo kertaalleen siivottuun tilaan, jolloin samaa tilaa ei tarvitse siivota kahteen kertaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uudenvuoden tinan valaminen

  Perinteinen suomalainen tapa ja ennustukset tulevalle vuodelle. Mikä on uudenvuoden tinan valaminen? Uudenvuoden tinan valaminen on vanha suomalainen perinne, jota on harjoitettu jo vuosisatojen ajan vuoden vaihtuessa. Tämä ennustusrituaali kuuluu monien suomalaisten uudenvuoden juhlintaan, ja sen tarkoituksena on kurkistaa tulevan vuoden tapahtumiin. Sanonta "T ina kertoo tulevan, mutta elämä tekee mitä tahtoo " kuvastaa hyvin perinteen luonnetta – ennustukset otetaan leikkimielisesti, mutta niillä on paikkansa juhlatunnelmassa. Mistä tinakenkiä löytyy?  Useimmat suuret marketit, tavaratalot ja askarteluliikkeet myyvät tinakenkiä erityisesti joulukuussa, kun ihmiset valmistautuvat uudenvuoden tinanvalantaan. Kannattaa tarkistaa paikallisen kaupan valikoima tai kysyä myyjältä, sillä joskus ne voivat loppua varastosta nopeasti. Jos ei ole tinakauhaa niin niitäkin myydään edullisesti aika paljon ja ostaa niin paljon hätävaraksi. Tinakengissä on selkeät ohjeet! Kuinka tina...

Sinkkuelämää 2026 osa 57

  Miten rohkaistua kutsumaan naista treffeille? Selkeä ja käytännöllinen lista miehille Askel askeleelta: Näin rohkaistut pyytämään naista ulos: Tunnista omat tunteesi ja hyväksy jännitys. On täysin luonnollista jännittää, kun harkitsee kutsua kiinnostavaa naista treffeille. Hyväksy jännitys osaksi prosessia – se kertoo, että asia on sinulle tärkeä. Valmistaudu henkisesti. Muista lähestyä naista rauhallisesti ja kunnioittavasti. Vältä hyökkäävää tai painostavaa käytöstä – suomalaiset naiset aistivat helposti, jos tilanne tuntuu epämukavalta tai uhkaavalta tai ahdistavalta. Anna tilaa keskustelulle ja kunnioita toisen rajoja, sillä turvallisuuden tunne on ensiarvoisen tärkeää. Mieti etukäteen, miksi haluat pyytää juuri tätä naista treffeille ja mitä toivot tapaamiselta. Selkeä tavoite helpottaa keskustelua ja lisää itsevarmuutta. Harjoittele pyytämistä. Voit harjoitella pyytämistä peilin edessä tai vaikka ystävän kanssa. Harjoitus tekee mestarin – näin sanat eivät takerru kurk...

Sinkkuelämää 2025 osa 54

 Yleistä kommenttia ja asiaa, joista sinkut ei pidä kuulla! istockphoto.com Jokainen sinkut kokevat itsensä kiusallisena, kun kuulee jonkun tutun lauseen tai kommentit. Sinkut elää omaa elämään ja jokainen viihtyy yksin. Jokainen sinkku kuullee aina kyllästyneen asti. On näitäkin sinkkuja, jotka ahdistavat kaikesta uteliaita ihmisistä, jotka painostavat kyselyillä ja ärsyttävällä kommentilla. Kaikilla on oikeus pitää henkilökohtaisena asialla ja tietää missä menee tietynlainen rajat. Jokainen parisuudessa olevat saattavat ihmetellä sinkkuja ja ovat liian vaarallisen uteliaita kaikesta kysellä ihmeellisellä kyselyillä tai kommentilla. Tietysti mielipahaa kyselläkin, jotka eivät ajattele omaa itseään " ovat olleet joskus aikoinaan sinkku ennen parissuhdetta ". Ehkä hyvä syy opetella pelistä, mikä on ystävällisin ja järkevin kysellä sinkulta.   Kumppanin löytää, kun lakkaa etsimästä. Mitä jos et vain päästä ketään lähellesi? Tai annat vääriä signaaleja? Sinun pitää kokeilla nett...