Siirry pääsisältöön

Uskotko Paholaiseen?

Paholainen tai Saatana (hepreassa: Satan’el, vastustaja, syyttäjä) on perinteisissä ns. abrahamilaisissa uskonnoissa pahuuteen langennut ensimmäinen ylienkeli. Sanan alkuperäinen heprealainen ja aramealainen muoto on tarkoittanut vastustamista ja jarruttamista. Saatana on pahan henkilöitymä.
Saatanalla on suomen kielessä monia muitakin nimiä, joista yleisin lienee perkele balttilaisen ukkosenjumaluuden, perskunasin mukaan. Myös nimeä paholainen tai piru käytetään usein, vaikkakin piru alkuaan on tarkoittanut erilaista suomalaisissa kansantarinoissa ollutta hahmoa. Kaiken kaikkiaan saatanalle on eri kielissä syntynyt useita erilaisia kiertoilmauksia, koska ei haluttu suoraan lausua tämän pahuutta edustavan hahmon nimeä. Kristinuskossa saatanasta käytetään myös joissakin käännöksissä (muun muassa Vulgatassa, mutta ei suomeksi) nimeä Lucifer. Suomessa ja muissa kielissä sekä muissa maissa ja kulttuureissa saatanalle on annettu muun muassa seuraavia nimiä: vanha kehno (Old Nick), vihtahousu, sielunvihollinen, Mefistofeles, Beelzebub, Samael, Šaitan, Iblis, pahuuden ruhtinas (Angra Mainyu).

Kristinuskon mukaan saatana tuottaa pahaa ja yllyttää ihmisiä kapinoimaan Luojaansa vastaan. Saatana jatkaa tällä tavoin taivaassa aloittamaansa kapinaa. Raamatun mukaan kapinalla tosin ei ole toivoa, vaan etenkin Ilmestyskirjan mukaan saatana häviää ja hänet tuomitaan yhdessä hänen liittolaisikseen ryhtyneiden enkeleiden ja kadotettujen ihmisten kanssa ikuiseen tuleen. Täällä heitä tullaan vaivaamaan ikuisesti. (Ilm.18)
Saatana on kuvattu monenlaisina hahmoina, joista suuri osa perustuu eri maiden omaan kansantarustoon tai mytologiaan. Yleisin kuva saatanasta sarvet päässä ja pukinsorkkaisena hahmona lienee peräisin kelttien hedelmällisyyden jumalasta Carnunnoksesta ja keskikreikkalaisesta, arkadialaisesta Panista, joka myös oli hedelmällisyyden jumala. Joskus saatana kuvataan myös miellyttäväksi ja puoleensavetäväksi mieheksi, koska tarinoiden mukaan saatana vetoaa ihmisten turhamaisuuteen. Saatana voi olla kuvattu myös naiseksi tai ns. androgyyniksi eli sukupuolettomaksi olennoksi.

Jos haluaa myydä sielun paholaiselle mutta tunnettuja ihmisiä on myydyt sielunsa paholaiselle eli Robert Johnson, Tommy Johnson, Johann Georg Faust...
Se on vaikeaa kutsua Paholaista tekemään sopimuksia voi olla tunnettuja risteys demoni.

Paholaisen ei kannata luottaa ja se on ammattilainen joka valehtelee ihmisille.
Kari Kuula:Paholaisen biografia-kirjaa voin suositella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uudenvuoden tinan valaminen

  Perinteinen suomalainen tapa ja ennustukset tulevalle vuodelle. Mikä on uudenvuoden tinan valaminen? Uudenvuoden tinan valaminen on vanha suomalainen perinne, jota on harjoitettu jo vuosisatojen ajan vuoden vaihtuessa. Tämä ennustusrituaali kuuluu monien suomalaisten uudenvuoden juhlintaan, ja sen tarkoituksena on kurkistaa tulevan vuoden tapahtumiin. Sanonta "T ina kertoo tulevan, mutta elämä tekee mitä tahtoo " kuvastaa hyvin perinteen luonnetta – ennustukset otetaan leikkimielisesti, mutta niillä on paikkansa juhlatunnelmassa. Mistä tinakenkiä löytyy?  Useimmat suuret marketit, tavaratalot ja askarteluliikkeet myyvät tinakenkiä erityisesti joulukuussa, kun ihmiset valmistautuvat uudenvuoden tinanvalantaan. Kannattaa tarkistaa paikallisen kaupan valikoima tai kysyä myyjältä, sillä joskus ne voivat loppua varastosta nopeasti. Jos ei ole tinakauhaa niin niitäkin myydään edullisesti aika paljon ja ostaa niin paljon hätävaraksi. Tinakengissä on selkeät ohjeet! Kuinka tina...

Sinkkuelämää 2026 osa 57

  Miten rohkaistua kutsumaan naista treffeille? Selkeä ja käytännöllinen lista miehille Askel askeleelta: Näin rohkaistut pyytämään naista ulos: Tunnista omat tunteesi ja hyväksy jännitys. On täysin luonnollista jännittää, kun harkitsee kutsua kiinnostavaa naista treffeille. Hyväksy jännitys osaksi prosessia – se kertoo, että asia on sinulle tärkeä. Valmistaudu henkisesti. Muista lähestyä naista rauhallisesti ja kunnioittavasti. Vältä hyökkäävää tai painostavaa käytöstä – suomalaiset naiset aistivat helposti, jos tilanne tuntuu epämukavalta tai uhkaavalta tai ahdistavalta. Anna tilaa keskustelulle ja kunnioita toisen rajoja, sillä turvallisuuden tunne on ensiarvoisen tärkeää. Mieti etukäteen, miksi haluat pyytää juuri tätä naista treffeille ja mitä toivot tapaamiselta. Selkeä tavoite helpottaa keskustelua ja lisää itsevarmuutta. Harjoittele pyytämistä. Voit harjoitella pyytämistä peilin edessä tai vaikka ystävän kanssa. Harjoitus tekee mestarin – näin sanat eivät takerru kurk...

Sinkkuelämää 2025 osa 54

 Yleistä kommenttia ja asiaa, joista sinkut ei pidä kuulla! istockphoto.com Jokainen sinkut kokevat itsensä kiusallisena, kun kuulee jonkun tutun lauseen tai kommentit. Sinkut elää omaa elämään ja jokainen viihtyy yksin. Jokainen sinkku kuullee aina kyllästyneen asti. On näitäkin sinkkuja, jotka ahdistavat kaikesta uteliaita ihmisistä, jotka painostavat kyselyillä ja ärsyttävällä kommentilla. Kaikilla on oikeus pitää henkilökohtaisena asialla ja tietää missä menee tietynlainen rajat. Jokainen parisuudessa olevat saattavat ihmetellä sinkkuja ja ovat liian vaarallisen uteliaita kaikesta kysellä ihmeellisellä kyselyillä tai kommentilla. Tietysti mielipahaa kyselläkin, jotka eivät ajattele omaa itseään " ovat olleet joskus aikoinaan sinkku ennen parissuhdetta ". Ehkä hyvä syy opetella pelistä, mikä on ystävällisin ja järkevin kysellä sinkulta.   Kumppanin löytää, kun lakkaa etsimästä. Mitä jos et vain päästä ketään lähellesi? Tai annat vääriä signaaleja? Sinun pitää kokeilla nett...