Siirry pääsisältöön

Mikä saa sinut onnelliseksi?

Mikä voisi ilahduttaa sinua ja saat toisen, itsesi tai jopa ystäväsi onnelliseksi? Se voi olla iso tai pieni asia, joka voisi olla tapahtuma tai arkipäivänä tavoite.

Näillä vinkillä voi päästä alkuun:


1. Hymy

Onnelliseksi voi saada että hymyilee ja antaa positiivista asioita toiselle. Kuten yleensä moikkaa toista ihmistä ja hymyilee samalla, niin saa positiivista tunneta että toisella on hyvä olo tai tyytyväinen olo että joku on lähellä.

2. Musiikin kuuntelu

Musiikki tuo monelle ihmiselle hyvälle tuulelle kun kuuntelee aamulla tai arkipäivisin vaikka esimerkiksi radiot. Ihmisille tuo mielihyvää myös aivoille joka aktivoi mielihyvämekanismeja jonka musiikin myötä voi tapahtua hyvin voimakasta mielihyväaktivaatiota mutta sehän todistettu tieteessä.

3. Hyvä ruoka

Kuka uskoo että hyvä ruoka tekee ihmisen onnelliseksi? Hyvä ruoan tekeminen tuo itselle tai ystävälle onnelliseksi siitä että ruoka on hyvää ja maistuu hyvältä mutta paha ruokaa ei ole olemassa ja jos vaikka ei tykkää ruoasta mutta ei kannata sanoa ääneen!

4. Ystävät ja työkaverit

Parhaat ystävät tuo onnellisuutta että olet yhteydessä heitään ja samoin ystävät ovat myös yhteydessä siitä olet onnellinen ja tukee että olet eronut tai jopa surullinen. Ystävät ovat hyviä siitä että ne antaa mahdollisuuta positiivista palautteen ja neuvoa, jos ystävät eivät pysty antamaan neuvoa  tai posiitivistä palautteen sinulle niin on syytä vaihtaa ystäviä!?

5. Ihailijalta postia

Kuka muistaa lapsuudessa on saanut ihalijalta postia? Kuten yleensä luulemme että rakkauskirjeet tai ihailijan kirjeet ovat historiaa mutta ei välttämättä ole!
Vanha kikka voi saada toisen onnelliseksi, ilahduttaa tai piristäväksi ovat kirjeet, jonka voit olla yhteydessä kirjeen kautta. Muttei kirjeessä ei saisi olla mitään negatiivista ja surua olenkaan, jonka pitäisi aina muistaa kun rupeaa kirjoittamaan.

6.  Parisuhde

Parisuhdessa olevilla saattaa löytyä pientä säpinää ja onnellisuutta yhdessä olemista. Kuinka moni harva kumppani ilahduttaa toista? Parisuhdessa olevan kestävä suhde pysyy onnellisuus, tuet, rehellisyys, inhohimot ja suhtessa kuuluu tietysti enemmän romantiikkaa.

7.  Sinkku

Sinkkuna voi tehdä itselle jotain kivaa ja ottaa vapaa kädet käyttöön kun tulee jotain mieleen. Saa olla iloinen siitä voit mennä shoppailemaan yksin tai ystävien kansaa. Kaikesta huolimatta sinkkuna voi rakentaa omaa elämää ettei ota suurta riskiä uutta suhdetta aloittaa.

8. (Oma) Perhe

Oma perhe perustaminen tuo jokaiselle iloa kun vauva tullut maailmaan :)

9.  Terveellinen elämätavat

Tämä on tärkein olla onnellinen siitä että olet ryhtynyt tai aloitat terveelliseen elämätapan joka kuuluu fyysinen hyvinvointi, hyvät ruokavaliot ja alkoholit ja tupakan vähentäminen tuo elämätavalle uutta. Liikunta lisää onnellisuutta kun pudotat painoa sekä voit muuttaa terveelliseen ruokavalioon niin paino putoaa.

10. Lemmikki 

Oman lemmikkieläin osoittaa omistajalle kiintymystä ja ehdotonta rakkautta <3 Lemmikin fyysinen koskettaminen saa ihmisen voimaan paremmin ja joka pitää paikkaansa! Positiivinen yllätys voi löytyy eläimistä että hekin pystyy hyvin usein lievittämään surua ja pahaa oloa :)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uudenvuoden tinan valaminen

  Perinteinen suomalainen tapa ja ennustukset tulevalle vuodelle. Mikä on uudenvuoden tinan valaminen? Uudenvuoden tinan valaminen on vanha suomalainen perinne, jota on harjoitettu jo vuosisatojen ajan vuoden vaihtuessa. Tämä ennustusrituaali kuuluu monien suomalaisten uudenvuoden juhlintaan, ja sen tarkoituksena on kurkistaa tulevan vuoden tapahtumiin. Sanonta "T ina kertoo tulevan, mutta elämä tekee mitä tahtoo " kuvastaa hyvin perinteen luonnetta – ennustukset otetaan leikkimielisesti, mutta niillä on paikkansa juhlatunnelmassa. Mistä tinakenkiä löytyy?  Useimmat suuret marketit, tavaratalot ja askarteluliikkeet myyvät tinakenkiä erityisesti joulukuussa, kun ihmiset valmistautuvat uudenvuoden tinanvalantaan. Kannattaa tarkistaa paikallisen kaupan valikoima tai kysyä myyjältä, sillä joskus ne voivat loppua varastosta nopeasti. Jos ei ole tinakauhaa niin niitäkin myydään edullisesti aika paljon ja ostaa niin paljon hätävaraksi. Tinakengissä on selkeät ohjeet! Kuinka tina...

Sinkkuelämää 2026 osa 57

  Miten rohkaistua kutsumaan naista treffeille? Selkeä ja käytännöllinen lista miehille Askel askeleelta: Näin rohkaistut pyytämään naista ulos: Tunnista omat tunteesi ja hyväksy jännitys. On täysin luonnollista jännittää, kun harkitsee kutsua kiinnostavaa naista treffeille. Hyväksy jännitys osaksi prosessia – se kertoo, että asia on sinulle tärkeä. Valmistaudu henkisesti. Muista lähestyä naista rauhallisesti ja kunnioittavasti. Vältä hyökkäävää tai painostavaa käytöstä – suomalaiset naiset aistivat helposti, jos tilanne tuntuu epämukavalta tai uhkaavalta tai ahdistavalta. Anna tilaa keskustelulle ja kunnioita toisen rajoja, sillä turvallisuuden tunne on ensiarvoisen tärkeää. Mieti etukäteen, miksi haluat pyytää juuri tätä naista treffeille ja mitä toivot tapaamiselta. Selkeä tavoite helpottaa keskustelua ja lisää itsevarmuutta. Harjoittele pyytämistä. Voit harjoitella pyytämistä peilin edessä tai vaikka ystävän kanssa. Harjoitus tekee mestarin – näin sanat eivät takerru kurk...

Sinkkuelämää 2025 osa 54

 Yleistä kommenttia ja asiaa, joista sinkut ei pidä kuulla! istockphoto.com Jokainen sinkut kokevat itsensä kiusallisena, kun kuulee jonkun tutun lauseen tai kommentit. Sinkut elää omaa elämään ja jokainen viihtyy yksin. Jokainen sinkku kuullee aina kyllästyneen asti. On näitäkin sinkkuja, jotka ahdistavat kaikesta uteliaita ihmisistä, jotka painostavat kyselyillä ja ärsyttävällä kommentilla. Kaikilla on oikeus pitää henkilökohtaisena asialla ja tietää missä menee tietynlainen rajat. Jokainen parisuudessa olevat saattavat ihmetellä sinkkuja ja ovat liian vaarallisen uteliaita kaikesta kysellä ihmeellisellä kyselyillä tai kommentilla. Tietysti mielipahaa kyselläkin, jotka eivät ajattele omaa itseään " ovat olleet joskus aikoinaan sinkku ennen parissuhdetta ". Ehkä hyvä syy opetella pelistä, mikä on ystävällisin ja järkevin kysellä sinkulta.   Kumppanin löytää, kun lakkaa etsimästä. Mitä jos et vain päästä ketään lähellesi? Tai annat vääriä signaaleja? Sinun pitää kokeilla nett...