Siirry pääsisältöön

Mukana Fitverstas PR-tiimissä

Henkilön Fitverstas kuva.


Tuli haettua eka kertaa Fitverstas PR-tiimiin ja pääsin tottakai mukaan! :)



Voi toki kertoa myös teille, miksi hyvinvointi ja liikunta ovat tärkeä minulle?

Olen tehnyt sellaisen päätöksen, kun valmistui keväällä pukuompelijaksi vuonna 2011 Turussa, niin ryhdyin tekemään terveellisen elämäntavat mutta se on uskomatonta! :) Enkä käy Hesburgerilla syömässä aterioita ja valmisruokia joka päivän ja aina kerran viikossa mutta epäterveellinen ruoan syönti oli minulle liikaa!! 
Tajusin sen et en halua tulla lihavaksi, vaikka syö pahan tai mielihalun mukaan.  Kumminkin joka kerta kävelin kauppaan tai kauppatorille ostoksille niin siinä kului energiaa ja kaloreita.  Joskus olen ollut kuntosalilla niin ei ollut sellaista motivaatioita kohdillaan... Opiskellessa olin sillein, ettei ollut itsetuntoa kohdillaan, vaikka sitä ei huomannut ja kiloja tuli lisää vyötäröön tai koko kroppaan.

Alaselkäni jostain syystä särkemään työssäoppimisessa ja muissa hommissa, kun olen nostelut painavia tavaroita töissä ja ei se ollut mukavaa, kun välillä särki alaselkä kuin hoosianna! :D
Jostain syystä aloitin kuntosalin käynnin ja tekemään vatsalihaksia ja kuntoutus kyllä vaatii, vaikka ei ole ollut varaa Personal Traineriin. Välillä pitää tehdä vatsalihaksia, ettei ne lässähdä kokonaan syvät vatsalihakset ja eikä se ole mukavaa kärsiä kivuista. Mutta sehän vaatii aikaa kärsivällisyyttä! :)

Henkilön Fitverstas kuva.
Fitvestas on Instagramissa, facebookissa ja kotisivussa, jonka voi tutustua sekä seurata tai tykkätä.
Fitverstas sivuihin voi mennä tutustumaan heidän sivuaan ja lukemaan, eli mars lukemaan! :) 
Vaikka minulla ei ole kokemusta mutta pakko tutustua heidän ohjelmiin mutta suurin osa ohjelmapaketeista on hinnalta 15-29€ ja maksutapoina käy laskun lisäksi smatum, tyky ja ePassi. Tietysti heillä on ystävällinen asiakaspalvelu jossa saa nopeasti apua ja neuvojakin, jos joku asia tökkii. Siellä on Personal Trainer-palvelua jonka voi valita itsellesi, jos tahdot pudottaa ylimääräisiä kiloja. 

Nyt siirrytään tähän yhteistyöhön! Ohjelman jonka valitsin testaavaksi Gym & Home -ohjelman. Joka kestää 4 viikkoa joka maksaa 29€ eli sillä hinnalla saa monta valmisruokaa ja juotavaa jääkaapin täyteen!

Gym and Home-ohjelmaa kuuluu:
- Ruokavalio (monipuolinen tai erityisruokavalio)
- Kuvaalliset treeniohjelmat salille ja kotiin
- (sisältää video)
- Saa sekoittaa treenejä eli yhdestä ohjelmapaketista 8 viikon kokonaisuus.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uudenvuoden tinan valaminen

  Perinteinen suomalainen tapa ja ennustukset tulevalle vuodelle. Mikä on uudenvuoden tinan valaminen? Uudenvuoden tinan valaminen on vanha suomalainen perinne, jota on harjoitettu jo vuosisatojen ajan vuoden vaihtuessa. Tämä ennustusrituaali kuuluu monien suomalaisten uudenvuoden juhlintaan, ja sen tarkoituksena on kurkistaa tulevan vuoden tapahtumiin. Sanonta "T ina kertoo tulevan, mutta elämä tekee mitä tahtoo " kuvastaa hyvin perinteen luonnetta – ennustukset otetaan leikkimielisesti, mutta niillä on paikkansa juhlatunnelmassa. Mistä tinakenkiä löytyy?  Useimmat suuret marketit, tavaratalot ja askarteluliikkeet myyvät tinakenkiä erityisesti joulukuussa, kun ihmiset valmistautuvat uudenvuoden tinanvalantaan. Kannattaa tarkistaa paikallisen kaupan valikoima tai kysyä myyjältä, sillä joskus ne voivat loppua varastosta nopeasti. Jos ei ole tinakauhaa niin niitäkin myydään edullisesti aika paljon ja ostaa niin paljon hätävaraksi. Tinakengissä on selkeät ohjeet! Kuinka tina...

Sinkkuelämää 2026 osa 57

  Miten rohkaistua kutsumaan naista treffeille? Selkeä ja käytännöllinen lista miehille Askel askeleelta: Näin rohkaistut pyytämään naista ulos: Tunnista omat tunteesi ja hyväksy jännitys. On täysin luonnollista jännittää, kun harkitsee kutsua kiinnostavaa naista treffeille. Hyväksy jännitys osaksi prosessia – se kertoo, että asia on sinulle tärkeä. Valmistaudu henkisesti. Muista lähestyä naista rauhallisesti ja kunnioittavasti. Vältä hyökkäävää tai painostavaa käytöstä – suomalaiset naiset aistivat helposti, jos tilanne tuntuu epämukavalta tai uhkaavalta tai ahdistavalta. Anna tilaa keskustelulle ja kunnioita toisen rajoja, sillä turvallisuuden tunne on ensiarvoisen tärkeää. Mieti etukäteen, miksi haluat pyytää juuri tätä naista treffeille ja mitä toivot tapaamiselta. Selkeä tavoite helpottaa keskustelua ja lisää itsevarmuutta. Harjoittele pyytämistä. Voit harjoitella pyytämistä peilin edessä tai vaikka ystävän kanssa. Harjoitus tekee mestarin – näin sanat eivät takerru kurk...

Sinkkuelämää 2025 osa 54

 Yleistä kommenttia ja asiaa, joista sinkut ei pidä kuulla! istockphoto.com Jokainen sinkut kokevat itsensä kiusallisena, kun kuulee jonkun tutun lauseen tai kommentit. Sinkut elää omaa elämään ja jokainen viihtyy yksin. Jokainen sinkku kuullee aina kyllästyneen asti. On näitäkin sinkkuja, jotka ahdistavat kaikesta uteliaita ihmisistä, jotka painostavat kyselyillä ja ärsyttävällä kommentilla. Kaikilla on oikeus pitää henkilökohtaisena asialla ja tietää missä menee tietynlainen rajat. Jokainen parisuudessa olevat saattavat ihmetellä sinkkuja ja ovat liian vaarallisen uteliaita kaikesta kysellä ihmeellisellä kyselyillä tai kommentilla. Tietysti mielipahaa kyselläkin, jotka eivät ajattele omaa itseään " ovat olleet joskus aikoinaan sinkku ennen parissuhdetta ". Ehkä hyvä syy opetella pelistä, mikä on ystävällisin ja järkevin kysellä sinkulta.   Kumppanin löytää, kun lakkaa etsimästä. Mitä jos et vain päästä ketään lähellesi? Tai annat vääriä signaaleja? Sinun pitää kokeilla nett...