Siirry pääsisältöön

Kuulumisia #9

Mitä minulle kuuluu?

Kuukaudet menee todella nopeasti vaikka luulee että aikaa menee pitkästi ja hitaaksi! :D Opiskelu on vienyt paljon aikaa ja eikä jaksa enää valvoa kun on aamulla salitreeniä kolme kertaa päivässä. Koko ajan on ollut masennusta kun koitaa välttää sellaisia ihmisiä jotka seurustelee ja jotka ovat yhdessä jne.
Hain itse asiassa kesätöitä ja toivon kovasti että pääsen sellaiseen mutta uskon kovasti että pääsen! :)  
Olen saanut erittäin hyviä positiivisia palautteen muilta ihmisiltä edellisen vuodesta kesätöistä, jokainen meistä löytyy tai tarvitsee ahkera, sosiaalinen, hyvä kuuntelija ja ”koittaa” hyvä työtekijä. Työkaverit sekä työantajat ovat sitä mieltä että ne tahtoo minut takaisin mahdollisesti kesätöihin jotka monet ihmiset kehuu ja antaa positiivista palautteen! 

Tein itselleni maaliskuun alussa hyvän voileivän jonka kutsun hampurilaiseksi mutta se on terveellinen itse tekemä ja suunnitelma. Hyvin säästyy rahaa kun ei käy missään Hesburgerissa tai jossain pikaravintolassa. Kesä on itse asiassa tulossa ja olen todella innostunut kylvämään alkuja kavihuoneseen niin saa kesällä syödä salaattia, porkkanaa, kurkkua, tomaattia, sipulia, perunaa jne. Onneksi on kasvihuone jonka voisin kasvattaa vihanneksia ja yrttejä. Suosittelen sellaisille ihmisille ja sekä teille sellaista lähiruoka ja luomu tuotteita,  itse kasvamat vihannekset ja juurekset ovat hyviä ilman keinotekoisia aineita jonka ei tarvitse pelätä. Jos et sattunut tietämään, blogini on täytänyt vuosia maaliskuussa 4 vuotta! :)
Olen todella innokas kylvämään vihanneksia, kukkia kesäksi ja siitä saa hyvän sadon aikanaan kun hoitaa ja kastelee monta litraa päivässä.
Sinin Täysjyväleipä hampurilainen.Tein oikein hyvää voileivän hampurilainen jonka paahdettu täyshyvälepää siihen pistin väliin vähän margariinia, jäävuorisalaatti, luomu tomaatti muutama siivu, sinappia, valkosipuli-kastike ja yksi suivu juustoa.


WWF järjestämä kerran vuodessa Earth Hour -tapahtumaa jonka olen innokkaana aina mukana ja sekä entinen Ilmasto kummina. Kynttiläillallinen on loistava idea pitää ystävän tai perheen kanssa tai yksinää syödä kotimaista kasviksia sekä vähän lihaa.
WWF Earth Hour Kynttiläillallinen 28.3.2015

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uudenvuoden tinan valaminen

  Perinteinen suomalainen tapa ja ennustukset tulevalle vuodelle. Mikä on uudenvuoden tinan valaminen? Uudenvuoden tinan valaminen on vanha suomalainen perinne, jota on harjoitettu jo vuosisatojen ajan vuoden vaihtuessa. Tämä ennustusrituaali kuuluu monien suomalaisten uudenvuoden juhlintaan, ja sen tarkoituksena on kurkistaa tulevan vuoden tapahtumiin. Sanonta "T ina kertoo tulevan, mutta elämä tekee mitä tahtoo " kuvastaa hyvin perinteen luonnetta – ennustukset otetaan leikkimielisesti, mutta niillä on paikkansa juhlatunnelmassa. Mistä tinakenkiä löytyy?  Useimmat suuret marketit, tavaratalot ja askarteluliikkeet myyvät tinakenkiä erityisesti joulukuussa, kun ihmiset valmistautuvat uudenvuoden tinanvalantaan. Kannattaa tarkistaa paikallisen kaupan valikoima tai kysyä myyjältä, sillä joskus ne voivat loppua varastosta nopeasti. Jos ei ole tinakauhaa niin niitäkin myydään edullisesti aika paljon ja ostaa niin paljon hätävaraksi. Tinakengissä on selkeät ohjeet! Kuinka tina...

Sinkkuelämää 2026 osa 57

  Miten rohkaistua kutsumaan naista treffeille? Selkeä ja käytännöllinen lista miehille Askel askeleelta: Näin rohkaistut pyytämään naista ulos: Tunnista omat tunteesi ja hyväksy jännitys. On täysin luonnollista jännittää, kun harkitsee kutsua kiinnostavaa naista treffeille. Hyväksy jännitys osaksi prosessia – se kertoo, että asia on sinulle tärkeä. Valmistaudu henkisesti. Muista lähestyä naista rauhallisesti ja kunnioittavasti. Vältä hyökkäävää tai painostavaa käytöstä – suomalaiset naiset aistivat helposti, jos tilanne tuntuu epämukavalta tai uhkaavalta tai ahdistavalta. Anna tilaa keskustelulle ja kunnioita toisen rajoja, sillä turvallisuuden tunne on ensiarvoisen tärkeää. Mieti etukäteen, miksi haluat pyytää juuri tätä naista treffeille ja mitä toivot tapaamiselta. Selkeä tavoite helpottaa keskustelua ja lisää itsevarmuutta. Harjoittele pyytämistä. Voit harjoitella pyytämistä peilin edessä tai vaikka ystävän kanssa. Harjoitus tekee mestarin – näin sanat eivät takerru kurk...

Sinkkuelämää 2025 osa 54

 Yleistä kommenttia ja asiaa, joista sinkut ei pidä kuulla! istockphoto.com Jokainen sinkut kokevat itsensä kiusallisena, kun kuulee jonkun tutun lauseen tai kommentit. Sinkut elää omaa elämään ja jokainen viihtyy yksin. Jokainen sinkku kuullee aina kyllästyneen asti. On näitäkin sinkkuja, jotka ahdistavat kaikesta uteliaita ihmisistä, jotka painostavat kyselyillä ja ärsyttävällä kommentilla. Kaikilla on oikeus pitää henkilökohtaisena asialla ja tietää missä menee tietynlainen rajat. Jokainen parisuudessa olevat saattavat ihmetellä sinkkuja ja ovat liian vaarallisen uteliaita kaikesta kysellä ihmeellisellä kyselyillä tai kommentilla. Tietysti mielipahaa kyselläkin, jotka eivät ajattele omaa itseään " ovat olleet joskus aikoinaan sinkku ennen parissuhdetta ". Ehkä hyvä syy opetella pelistä, mikä on ystävällisin ja järkevin kysellä sinkulta.   Kumppanin löytää, kun lakkaa etsimästä. Mitä jos et vain päästä ketään lähellesi? Tai annat vääriä signaaleja? Sinun pitää kokeilla nett...