perjantai 10. helmikuuta 2012

Juoruaminen

Juoruaminen  on todella ärsyttävä tapa jutella toisten ilman lupaa ja jopa voi joutua selän takaan puhumiseen uhriksi jotka vääristää jutuja ja jopa paskaan puhumista, joku asiat eivät asiasta pidä paikaansa jos puhutaan paskaa jne...
Olen joskus kuullut keksitty juoruilua jotka eivät pidä paikaansa ja sehän on ärsyttävää kuunnella mutta onneksi olen ollut hiljaa kouluaikoina.
"Varokaa Siniä joka voi iskeä poikia jne..."  Kiusaajat on tehdyt keksityn juorun, joka on tehty yläasteella.  Minä en koskaan iske poikia tahallaan mutta pojat iskee minua enemmän, jotka tykkää minusta!


"Jos haluat, että joku asia pysyy salaisuutena, älä kerro sitä kenellekään.
Daily Mail kertoo, että tuoreen tutkimuksen mukaan naiset pystyvät pitämään kuulemansa juorun omana tietonaan noin 32 minuuttia. Monet eivät pysyneet pitämään suutaan kiinni näinkään kauaa.
Nykytekniikka auttaa muiden salaisuuksien jakamista eteenpäin, kun tiedon saa maailmalle yhdellä napin painalluksella.
Manchesterin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen osallistui noin 3000 naista. Selvityksessä paljastui, että 32 minuutin ja 45 sekunnin kuluttua tiedon kuulemisesta se oli kerrottu jo vähintään yhdelle ihmiselle." - Kertoo aamulehti.
"Tutkimukset osoittavat, että juoruilu nostaa stressiä ja huolehtimista vähentävän keltarauhashormonin tasoja, kertoo Mail Online.
Lisäksi juoruilulla ja muulla kevyellä jutustelulla on suuri vaikutus sosiaalisten suhteiden luomisessa, jotka tekevät naisista onnellisempia.
Keltarauhashormoni on munasarjoissa syntyvä hormoni. Se valmistelee kohtua raskauteen, taistelee infektioita vastaan ja pysäyttää estrogeenin liikatuotannon, joka voi nostaa syöpäriskiä.
Michiganin yliopiston tutkijat laittoivat 160 naisopiskelijaa pareihin. Puolet pareista kyselivät toisiltaan kysymyksiä, joiden tarkoituksena oli tehdä heistä läheisempiä keskenään. Loput pareista saivat tehtäväkseen korjata kirjoitusvirheet kasvitiedettä käsittelevästä esseestä.
20 minuutin kuluttua kepeästi keskustelleiden parien keltarauhashormonitasot olivat joko pysyneet ennallaan tai nousseet, kun tieteellisiä tekstejä tankanneiden tasot olivat laskeneet."
- Kertoo Iltalehti.

Luvat ovat tärkeintä.
Jos sinulla on maailman paras ystävä niin kerrotko ihan kaiken asian sille, mitä on sinulle on tapahtunut? Niin, voi käydä selän takana juorumiseen ilman kaverin lupaa. Ihmisten täytyy aina kysyä lupa "saanko kertoa muille vai enkö?" niin se on pakko kysyä parhaalta ystävältä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

6 ideaa Venetsialaisjuhlan järjestelyyn

 Venetsijaisia eli kesän päättävä veden, tulen ja valon juhlaa. Juhlitaan elokuun viimeisenä lauantaina.   Jos haluat järjestää ikimuistoise...