sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

"Blogi on blogi"

 Miksi aijon tekemään blogia?
Koska haluan ilmaista omia mielipiteitä ja kaikkea, mikä oikeasti vihastuttaa kovasti. Pelkään kovasti että saan ärsyttäviä kommentteja ja kirjoitusvirheistä niin se loukka mieltä kovasti. Yleensä tulee kirjoitus paholainen jos joku teksti on erikoinen ja voi tulla murre kieli kirjoituksessa.
Olen todella huono kirjoittamaan jonkilaisia blogia ja itsensä ilmaisua. Miettisin oikeasti, pystynkö kertomaan kaikille "Hei!,kuka minä olen?",haluan todistaa itseni kaikille hyvää mieltä.

Blogi on blogi. Kerron musiikista,jonka on suosikki intohimoni esim. laulaminen ja laulutunnit. Kerron sisusta oma tyyli kotiisi,onneksi en ole sisutussuunnittelija mutta voin hiukan kertoa omia mielipiteitä ja asioita. Kerron elämästäni,sitä varten että minulla on ollut murheita on sydän suruja ja mikä harmittaa, vihaus voi esiintyä...

Rakas fanisivuston teko ja fanitaminen:
Vuonna 2008 olen Jesse McCartney Finland Blogspot kirjoittaja / ylläpitäjä jonka kerron Jesse McCartney Faneille lisää tietoa ja uutisia, välillä on kilpailuja niin olen ottanut kiinni vaatetuksen ja hiusmuodon välillä tänä vuonna jonka fanit ovat kiinnostunut niin opiskelen pukuompelijaksi siksi tiedä tyylin muodon.. On kysytty että Jesse McCartney Finland Blogspot on kaikkein suosittu fanisivusto myös Suomessa ja se on todella yllätys että moni seuraa uusia uutisia.


Olen tyytyväinen että 1000 kävijää käy katsomassa, lukemassa ja kommentoida samasta asiasta. Toivoisin kovasti että voisi saada jonkun palkinnon blogin kirjoittamisen Jesse McCartney: sta jotain uutisia ja mielipiteitä. Silloin alkoi The Voice & Web Awards 2009 niin ei tullut mieleen jonka voisi osallistua mutta ei ollut sopivaa äänestäjiä, kun tuli 2010 niin saimme hiukan yleisö ääntä osallistumisiin mutta se oli aika pettymys siihen suuntaan ja jos tulisi 2011 niin pakko päästä listalle!
Olen todella auttavainen henkilö ihmisten kohtaan niin siksi haluan auttaa Jesse McCartney-faneja tietysti Suomesta. Jotkut kertonut minulle hyviä kysymyksiä Jesse: stä niin olen vastaillut tietoisesti jos ei tiedä itse ja rehellisesti mutta voin toki erehtyä siitäkin. Minulla on Koskelais-murre/ Savon-murre jos joku ihmettelee minun harakka varpaitani niin ei kanatta sanoa tai kirjoittaa minulle mitään silti täyttyy hieman miettiä mitä kirjoittaa minulle mutta silti on suomalainen. Kaikilla on oma murre eli Karjalan murre, Pohjois-Lapin murre tai Helsingin murre.
Englannin tekstien kanssa on todella ja todella haastava homma sen kaikki tietää, hiukan apuvälinettä on tullut käyttäen Google Kääntäjä ”hiukan kääntää englannin kielistä -> suomenkieleen ja epävarma kirjoitukset” Sitten Englanti, Suomi, Englanti- muistitikkua olen käyttänyt joka auttaa monta asiaa kääntämään. Keksin jotain tekstiä tai lauseita, haastattelu-osiot ovat hieman hysteriaa kun hakee jotain sanoja siihen ja mitä se tarkoittaa Suomeksi…
2010 on tullut syksyllä Muoti ja Tyyli, kun minä opiskelen viimeistä vuotta pukuompelijaksi niin tiedän kaiken materiaalit/ tekstiilit vaateista eli mitkä ovat puuvillaa, villa, nahkaa, silkkiä, polyesteri, viskoosi ja jne… Voisin toki antaa vinkkejä ”poikaystäville” jos heillä on tylsät tyylit jossain bileissä, vapaa- ajalla tai juhlissa, Jesse McCartney on näyttää esimerkkiä joka näyttää herrasmieheltä ja silti hän seuraa muotia ja tyyliä moni miehet seuraa muotia ja tyyliä.
Lähde:Jesse McCartney Finland

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

6 ideaa Venetsialaisjuhlan järjestelyyn

 Venetsijaisia eli kesän päättävä veden, tulen ja valon juhlaa. Juhlitaan elokuun viimeisenä lauantaina.   Jos haluat järjestää ikimuistoise...